$ads={1}
Boliden Harjavalta jalostaa kuparia ja nikkeliä vihreää siirtymää varten uusiutuvan energiantuotannon ja sähköistymisen tarpeisiin. Yhtiön nikkelisulatto on ainoa Euroopassa ja sulatolla kehitetyllä energiatehokkaalla teknologialla valmistetaan lähes puolet maailman kuparista. Yhtiö työllistää 570 eri alojen ammattilaista kupari- ja nikkelisulatolla ja rikkihappotehtailla Harjavallassa sekä kuparielektrolyysissä Porissa. Yrityksen vuoden 2022 tuotannon arvo oli 2,7 miljardia euroa.
Tehtävät
Bolidenin visiona on olla maailman ilmastoystävällisin ja arvostetuin metallien tuottaja. Employer Branding -asiantuntijana vastaat Boliden Harjavallan työnantajamielikuvastrategian kehittämisestä ja toteuttamisesta parhaiden osaajien houkuttelemiseksi työkavereiksemme ja visiomme edistäjiksi. Tehtävänäsi on suunnitella, toteuttaa ja koordinoida työnantajakuvanäkyvyyttä sekä kohtaamisia ja yhteistyötä työnantajamielikuvan kannalta keskeisten kohderyhmien kanssa, mukaan lukien eri kohdeoppilaitokset ja -korkeakoulut. Tehtävässä hallitset ja kehität rekrytointimarkkinointiamme ja yritystilejämme sosiaalisessa mediassa sekä tuotat kohderyhmälähtöistä sisältöä monipuolisesti eri viestintäkanaviin.
Olet osa Vastuullisuus-organisaatioon kuuluvaa viestintätiimiä ja toimit tiiviissä yhteistyössä myös henkilöstön kehittämisen tiimin kanssa. Työpiste sijaitsee yhtiön pääkonttorissa Harjavallassa. Tehtävässä on mahdollisuus myös osittaiseen etätyöhön.
Vastuualueita
- Kehität ja toteutat työnantajakuva- ja rekrytointimarkkinointistrategioita parhaiden osaajien houkuttelemiseksi yrityksen nykyisten ja tulevien osaajatarpeiden sekä Boliden-konsernin Employer brand -kehyksen pohjalta
- Mittaat ja raportoit työnantajakuva- ja rekrytointimarkkinointistrategian toteutumista
- Suunnittelet ja tuotat sisältöjä yritystileille sosiaalisessa mediassa (LinkedIn, Instagram, Facebook, Youtube) sekä vastaat somekokonaisuuden kehittämisestä ja siihen liittyvästä ohjeistuksesta
- Vastaat rekrytointimarkkinoinnin kohderyhmä- ja kanavakohtaisesta kehittämisestä sekä tuotat rekrytointiviestinnän sisältöjä, kuten rekrytointi-ilmoituksia, yhdessä organisaation eri asiantuntijoiden kanssa
- Suunnittelet, koordinoit ja toteutat kohderyhmätapahtumia, kuten opiskelijavierailuja ja rekrytointimessuja
- Koordinoit koulutusyhteistyötä stipendien ja lahjoitusten osalta
- Toimit Boliden Harjavallan yhteyshenkilönä erilaisissa työnantajakuvan kehittämisen työryhmissä
- Koordinoit Boliden Harjavallan sponsorointiyhteistyötä
- Hallinnoit Boliden Harjavallan markkinointituotteiden tilauksia ja varastointia (mm. messujen jakotavarat, roll-upit)
- Hallinnoit Boliden Harjavallan rekrytointisähköpostia
- Osallistut sisäiseen viestintään tuottamalla sisältöjä esimerkiksi intranettiin sekä infonäytöille.
Odotukset
Odotamme sinulta osaamista ja näkemystä työnantajakuva- ja rekrytointimarkkinoinnin parhaista käytännöistä ja trendeistä sekä intoa soveltaa taitojasi vahvasti kehittyvässä ja kansainvälisessä yrityksessä, joka on toimialansa kärjessä vastuullisessa metallien tuotannossa. Edellytämme sinulta tehtävään soveltuvaa viestinnän, markkinoinnin ja/tai henkilöstöhallinnon alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa sekä vahvaa tuntemusta sosiaalisesta mediasta, rekrytointiviestinnästä ja digimarkkinoinnista. Tehtävässä menestyminen edellyttää monipuolista aiempaa kokemusta some- ja digiviestinnän sisällöntuotannosta ja sen vaikuttavuuden mittaamisesta, hyviä tiimityöskentelytaitoja sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa.
Tule rakentamaan eteenpäin satavuotista historiaamme ja kestävää tulevaisuutta metallien avulla – muille suuntaa näyttäen!
Valmistamme vihreään siirtymään tarvittavia metalleja muita edellä, ylpeästi ja yhdessä – jatkuvasti osaamistamme kehittäen sekä toisistamme ja ympäristöstämme huolta pitäen. Ura meillä tarkoittaa monipuolisia tehtäviä ja monia mahdollisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun vakaassa ja innovaatiohenkisessä työyhteisössä, alan edelläkävijöiden etujoukoissa. Tärkeä missiomme, turvallisuus, mukavat työkaverit ja erittäin kattavat henkilöstöedut ovat avaintekijöitä, joista viihtyisä arkemme rakentuu. Ensi vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun Boliden aloitti toimintansa – tule mukaamme juhlimaan ja rakentamaan vaikuttavaa tarinaamme eteenpäin!
Kiinnostuitko?
Lähetä hakemuksesi ja CV:si viimeistään 10.9.2023.
Lisätietoja tehtävästä voit kysyä viestintäpäällikkö Suvi Hallikaiselta (puh. 040 180 0816) 25.8. kello 12–14, 1.9. kello 12–14 tai 4.9. klo 13–14.
Lisätietoja rekrytoinnista antaa henkilöstöpäällikkö Reijo Salminen, puh. 040 832 6498,
reijo.salminen@boliden.com
.
Olemme monimuotoinen työyhteisö, jossa arvostetaan erilaisia hakijoita. Hakemukset käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) säännösten mukaisesti. Hakemuksiin liittyviin tietosuojakysymyksiin vastaa Reijo Salminen.
-
Important! If you are a current employee within Boliden you shouldn't complete the application at this site, please log on to your Workday account and apply through "Find Jobs".